torstai 26. joulukuuta 2013

Joulusta

Ulkona viima kun käy.
Valoa ei missään näy.
Pieni lapsonen valon tuo,
enkeli hälle kun valon suo.
Kun enkelin siipeen hän nukkumaan käy,
ei lapsosen silmissä kurjuutta näy.
-A.K.

Mieheni 9-vuotias pikkusisko on pukenut niin kauniisti sanoiksi 
joulun sanomaa, sitä syvintä sanomaa. 

Toivon, että joulu on saanut tuoda sitä kirkkainta valoa, 
joulun sanomaa jokaisen sydämeen.

Joulun vieton aloitimme jo hyvissäajoin ennen varsinaista jouluaattoa. Laitoimme kuusen ja söimme jouluaterian yhdessä rakkaan ystäväperheen kanssa. Juolun pyhiksi ajelimme pohjoisempaan Suomeen vanhempiemme luokse.  Jouluaaton ja pyhäpäivät olemme vietelleet sitten täällä rakkaiden ihmisten keskellä. Joulun sanoma on saanut koskettaa sydämiämme...

Tässä ripaus joulustamme:















Pohjanmaan joulusta en tänne vihti kuvia laitellakaan, kun kaikissa näkyy ihmisiä. Ne jääköön itselleni kultaisiksi muistoiksi. :)

Ihanaa joulunjatkoa kaikille teille, lukijani, toivoo Salla

P.s. Pahoitteluni blogini vähäisestä päivittämisestä. Tämä on ollut vähän kausittaista tämä bloggaaminen, mutta en halua ottaa tästä kahletta. Päivitän tätä silloin, kun teen sitä innolla, en pakon edessä. :) Englanninreissusta tulen tekemään vielä loppupostauksen, kunhan saan inspiraation päälle. :)

11 kommenttia:

  1. Olipas kaunis ja koskettava runo!<3 ihanan tunnelmallisia joulukuvia!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Saikku! :) Runo oli minustakin niin koskettavan kaunis..

      Poista
  2. Ihanan tunnelmallista teillä <3 Tulipa mieleen viime joulun aika. kuusen koristelut teillä jne :')

    VastaaPoista
  3. Hyvää uutta vuotta hirsipirtin haaveilija! Hieno blogi ja upeita kuvia, kuulin haaveistasi kummipoikanne äidiltä, veljeni vaimolta, erään lumisen järven rannalta. Hirsistä puheen ollen, täällä on toinen hirsiin hurahtunut unelmaa todeksi eläjä. Paljon on autioita hirsipirttejä, vailla uutta elämää. Meidänkin tupa, kuten täällä päin sanotaan, tupsahti eteen eräänä aurinkoisena kesäpäivänä vuosien haaveilun jälkeen. Uskon vahvasti, että teidänkin pirtti odottelee siellä jossakin.. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskalla tavalla ihmiset tämän blogin löytääkin. :) Kiitos kommentista! Meidän hirsipirtti odottelee jo siellä Pohjanmaalla nikkaria ja asujia.. Olisipa mukava joskus kuulla tarkemmin ja nähdä kuvia teidänkin projektista! :)

      Poista
  4. Löysin tän blogin aika vasta,ja niin on tunnelmallinen ja ehottomasti yks lemppareista mitä ikinä löytäny!! vanhat postauksetki ajankuluksi luettavana:) aevan ihana, uusia postauksia ootellessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihana saada uusia lukijoita joukkoon, ja palautettakin! :) Pahoittelen postauksien viipymistä.. Ehkä tämä taas tästä virkoaa... :)

      Poista
  5. Hei! Oon harkinnu että pitäsin välivuoden ulkomailla ja oon ollu kiinnostunu just Englannista, ja kaveri sitte kerto tästä sun blogista. Lueskelin nuita ihania Englannin postauksia ja vaikutti kyllä tosi mukavalta paikalta :) Saanko kysyä, mistä haitte juuri tuonne tilalle töihin ja oliko sinne vaikea päästä? Tiedätkö ottaakohan ne vain kesäksi vai esimerkiksi vuoden ympäri työntekijöitä? Ja mitä luulet millasta sielä ois ollu ilman autoa, onko auto ihan ehoton? Olitteko paljon hevosten kans sielä tilalla, kuuluko niiden hoitaminen työhön? :D Sori kun vaivasin, toivottavasti vastaat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Suosittelen kyllä lähteä ulkomaille, meillä ainaklin oli tosi mukava kokemus! Ja entistä mukavampi tulla takaisin kotimaahan.. :) Löydettiin se tila sellasen sivuston kautta kuin Workaway. Siellä on kattavasti ympäri maailmaa mahdollisuuksia mennä erilaisiin paikkoihin asumaan/työskentelemään. Idea on, että täysylläpidon eteen tehdään 5h päivässä töitä, 5 päivää viikossa. Palkallista työtä siltä sivustolta ei yleensä saa. Sieltä voi valikoida erityyppisiä töitä, kuten esimerkiksi maatilat, rakennus, puutarha, lastenhoito jne. Siellä on myös paljon hevostiloja. Ehdottomasti suosittelen sitä sivustoa, yleensä tilat ottavat mielellään työntekijöitä. Jos et löydä sitä kautta sopivaa paikkaa, ota uudelleen yhteyttä, voin ottaa sitten yhteyttä siihen tilaan, missä me olimme.. Tsemppiä! :)

      Poista
    2. Vielä jatkan sen verran, että ilman autoa toki pärjää, mutta maaseudulla autosta oli meille uskomaton hyöty, kun pääsimme kiertelemään vapaa-aikoina ympäristöä vähän pidemmällekin! Auto on iso etu, muttei välttämättömyys.

      Poista
    3. Kiitos vastauksista! Pitää vielä miettiä ja onhan sitä vielä aikaakin, mutta oli tosi mukava kuulla sun mielipiteitä ja neuvoja! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa aina.