sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Paluumatka Englannista.

Vihdoin ja viimein sain inspiraation tehdä bloggauksen kesäisestä paluumatkasta Englannista Suomeen.
Tämä bloggaus on hyvin suppea verraten matkamme kulkuun, mutta antaa kuitenkin jotakin osviittaa. Olen poiminut kuvia muutamista eri maista. Paljon otin kuvia autosta ajaessamme, koska paluumatka oli paljon ajamista ja auton ikkunoista katselemista. Käytimme matkaan aikaa yhteensä noin 10 päivää, joista muutaman yön vietimme Saksassa ja Italiassa Englannista saaduilla kavereillamme. Matkaa rikastutti paljon se, että tosiaankin saimme edes vähän tutustua saksalaiseen ja italialaiseen kulttuuriin kavereidemme kautta ja saimme olla yötä heidän kodeissaan. Matkankulku meni näin: Englanti-Ranska-Saksa-Sveitsi-Itävalta-Italia-Itävalta-Tsekki-Puola-Liettua-Latvia-Viro-Suomi. Tavoitteena oli ajaa noin 500 km päivässä. Mukanamme oli tietysti se Englannista hankkimamme rakas matkamuisto, vanha vaunu, jonka kanssa matkasimme. Nukuimme kaikki yöt siinä lukuunottamatta niitä muutamaa yötä, jotka vietimme kavereillamme. Vaunu palveli hyvin. Se olikin ensimmäiseksi yhteiseksi karavaanimatkaksi huikea! :) Valitsin postaukseen muutamia kuvia Ranskasta, Saksasta sekä Italiasta.

Ranskan kaupungista Metzistä, missä yövyimme yhden yön. Vanha kirkko.

 Kaupunki oli ltahämärissäkin kaunista katseltavaa..


Autosta otettu kuva Ranskan maaseudusta.
Kyltti. Näitä oli muuallakin Euroopassa paljon, joka kyltissä erilainen kuva kertomassa ehkäpä paikallishistoriasta tms. Mielenkiintoisia jokatapauksessa!
Ja Saksan puolelle päästiin. Levähdystauko huikeissa maisemissa.

Viljelyksiä haastavammissa olosuhteissa Suomeen nähden.
Saksalaisten kavereidemme kanssa kävimme ihastelemassa heidän kotiaan lähellä olevaa vanhaa kaupunkia, jonka nimi on päässyt unohtumaan.. Mutta se kaupunki oli niin kaunis ja viihtyisä. Paljon kukkia joka puolella, reheviä istutuksia. Ihania putiikkeja ja kahviloita.
Torialuetta ympäröi mitä kauniimmat vanhat rakennukset. Kadut olivat kapeita, vanhaan kaupunkiin ei päässyt autoilla.


Ohikulkumatkalla erään Saksalaisen kaupungin halki. Joitakin vanhoja kauniita yksityiskohtia yritin tallentaa kameralle liikkuvasta autosta.

Sitten Italia. Vietimme yhden päivän Venetsiassa. Upea matkakohde. Paikallisia takseja parkissa.

Pääväylän (moottoritien) liikennettä: Paikallisen julkisen liikenteen vesibussi ja muita liikkujia.

Peruskatu Venetsiassa.

Kadunylityspaikkoja. Kauniita sellaisia.

Pyykit kuivuvat näppärästi kadun yllä.

Ambulanssi ja sen henkilökuntaa sairaalan parkissa.

Pala satummaisen kauniin vanhan hautausmaan rakennuksesta,

Vankila. Ja vankilaan vievä silta.

Kaunista arkkitehtuuria viimevuosisadoilta,

Ylitimme Alppien vuoriston kaksi kertaa, mennessä Italiaan ja sieltä palatessa. Tässä moottoritieltä.

Alppikylien asutusta ja viljelyjä.

Baltian maista otin kuvia paluumatkalla hyvin vähän, nimittäin huristelimme sen verran innokkaina loppumatkan kohti kotia. Koti-Suomi poltteli jo niin lähellä, ettei enää malttanut turhia pysähdellä.. :)
Puolassa kuitenkin vierailimme Auschwitzissa, josta teen ihan oman postauksen..

Tässä tällä erää. Pahoittelen, että vaikka kuinka yleismalkasesti tein tämän postauksen, tästä tuli siitä huolimatta suuri.. Ensikertaan, hyvät lukijat!

-Salla














2 kommenttia:

  1. Tosi ihanan näköstä. Kuvia on kiva katella, ei haittaa vaikka oli paljo :)
    T.Pirjo

    VastaaPoista
  2. hieno postaus ja huikeita kuvia!! :) venetsia, unelmien kaupunki, se on niin kaunis ettei voi käsittää!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa aina.